Lasin kierrätykseen ja vaahtolasin valmistamiseen erikoistunut Uusioaines kierrättää vuosittain yli 80 tuhatta tonnia lasia teollisuuden tarpeisiin. Vuonna 2020 yritys kohtasi ensimmäisen kerran tilanteen, jossa koko tehtaan kapasiteetti myytiin loppuun. Kehityspäällikkö Jari Pennasen mukaan hetkellisesti jouduttiin myöntämään, että tuotanto ei kykene vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Kasvupiikistä syntyi tarve tuotannon tehostamiselle.

Pinjan järjestelmät avuksi

Uusioaineksella uskotaan vahvasti, että nykyisen tuotannon tehostaminen on mahdollista ja tuotannossa potentiaalia, jota ei ole toistaiseksi valjastettu täysimääräisesti hyötykäyttöön. Kasvuhaasteeseen vastatakseen Uusioaines hankki käyttöönsä Gema by Pinja -tuotannon tiedonkeruu- ja ohjausjärjestelmän.

“Geman avulla saamme reaaliaikaista palautetta tehtaan toiminnoista. Jatkossa havainnot eivät perustu enää yksittäisiin huomioihin tai mielipiteisiin, vaan mitattuun dataan. Samalla saamme tuotannonprosessit entistä paremmin hallintaan sekä nopeammin tietoa laitteiden käynnistä sekä mahdollisista vikatilanteista.”

Hankintapäätökseen vaikutti vahvasti myös talossa pitkään käytössä ollut kunnossapidon tarpeita palvellut Pinjan Maint-järjestelmä. Järjestelmäkokonaisuutta hahmoteltaessa haluttiin Maint päivittää uudempaan Novi by Pinja -kunnossapitojärjestelmään. Pennasen mukaan tämä nähtiin järkeväksi, koska Novi tukee päivittäistä käyttöä entistä paremmin. Etua hän näkee myös siitä, että molemmissa järjestelmähankinnoissa voidaan edetä tutun toimittajan kanssa.

Kohti kansainvälisiä markkinoita

Pennasen mukaan Uusioaineksella eletään muutosvaiheetta, kun lasinkierrättämisestä siirrytään entistä vahvemmin valmistavaksi yritykseksi.

– Keräämme edelleen valtaosan Suomen kierrätyslasista, käsitelemme, puhdistamme ja lajittelemme sen teollisuuden raaka-ainekseksi sopivaksi materiaaliksi. Kuitenkin entistä suurempi osuus liikevaihdosta tulee kevytkiviaineksen eli foamit-vaahtolasin valmistamisesta.

Vaahtolasimurske on kevennys- ja eristemateriaali, jota voidaan käyttää monipuolisesti erilaisissa infra- ja talonrakentamisen rakenneratkaisuissa. Kotimaisen lasisirun lisäksi Uusioaines ostaa lasia muualta Euroopasta.

– Olemme vihreän talouden edelläkävijä ja tarjoamme lasille Suomessa 100% kierrätysasteen. Toinen vaahtolasitehtaamme sijaitsee Ruotsissa ja tavoitteemme on laajentua tulevaisuudessa myös muihin pohjoismaihin ja Eurooppaan.

Tutustu myös:

Opas: Mittaroi OEE-tunnuslukua oikein
Gema by Pinja – Tuotannon tiedonkeruu ja ohjausjärjestelmä
Novi by Pinja – kunnossapitojärjestelmä teollisuuden tarpeisiin