Teknologiayhtiö Pinja on ostanut SW-Development Oy:n, joka on erikoistunut teollisuuden toimitusketjun ja tuotannonsuunnittelun tehostamiseen digitalisaation avulla.

– SWD:n palvelutarjonta täydentää jo aiemmin vahvaa teollisuuden digitalisaation tarjontaamme ja jatkossa voimme tarjota asiakkaillemme laajempia ja yhteen sovitettuja palveluita. Kauppa on myös jatkumoa sille yhteistyölle, jota olemme jo tehneet asiakaskentässä SWD:n kanssa, kertoo Pinjan toimitusjohtaja Veli-Matti Nurminen. 

Pinja vahvistaa SWD:n toimituskykyä ja tuotekehitystä

SWD on erikoistunut lean-toimintamallia hyödyntävän teollisuuden toimitusketjun, tuotannonsuunnittelun ja simuloinnin ohjelmistoihin ja konsultointiin. SWD:llä on töissä 30 asiantuntijaa ja toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä sekä Baltiassa. Yhtiön kotipaikka on Tampere.

– Siirtyminen osaksi Pinjaa kehittää meidän nykyistä toimintaamme ja avaa myös kokonaan uusia mahdollisuuksia. Pystymme vahvistamaan toimituskykyämme, saamme lisää voimaa tuotekehitykseen ja aiempaa paremman mahdollisuuden liiketoiminnan kansainvälistymiseen pitkällä tähtäimellä. Odotamme sopivamme hyvin yhteen sillä molemmilla on vahvat perinteet ja samankaltainen asiakaskunta kuvailee SW-Development Oy:n toimitusjohtaja Timo Salomäki.

Lisätietoja yrityskaupasta antavat:

Veli-Matti Nurminen
CEO, Pinja
veli-matti.nurminen@pinja.com
+358 50 385 9911

Timo Salomäki
CEO, SW-Development Oy
timo.salomaki@swd.fi
+358 400 837 682