Pinjan markkinajohtajuus vahvistuu

Helsingin Energia valitsi Pinjan ONCE-toiminnanohjausjärjestelmän polttoainetietojen hallintaan. Kokonaisuudessaan kyseessä on iso investointi Helsingin Energialle, joka on yksi Suomen suurimmista energiayrityksistä. Toimituksessa Pinjan vahva osaaminen energian toimitusketjussa liitetään osaksi hiilenkäsittelyn hallintaa. Tämä vahvistaa Pinjan markkinajohtajuutta polttoaineiden toiminnanohjausjärjestelmätoimittajana.

Once-polttoainetietojärjestelmä mahdollistaa ajantasaisen päästöjen seurannan, yhdenmukaistaa toimintoja, tehostaa viranomaisraportointia ja sillä korvataan useampi erillinen järjestelmä Helsingin Energialla.

– Ajurina investoinnille oli Helsingin Energian kehitysohjelma, jolla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Tavoitteena on polttaa jatkossa pellettejä ja muitakin biopolttoaineita. Pinjalla oli vahvat referenssit kiinteän polttoaineen vastaanotosta, mikä on meille vielä melko uutta, ryhmäpäällikkö Lauri Hiekkanen Helsingin Energiasta kertoo.

Pinjan liiketoimintapäällikkö Hannu Lepolan mukaan kauppa on Pinjalle merkittävä.

– Once-järjestelmällä saadaan haltuun sekä hiilen laivalastit että pellettitoimitukset. Yhdenmukaistamalla nykyiset järjestelmät viranomaisraportit saadaan helposti ulos. Kaikki päästöiksi laskettavat tiedot ja niihin tehdyt muutokset ovat jatkossa myös helposti jäljitettävissä, Lepola kertoo.

Pelletin käyttöön liittyy enemmän kuljetettavia kuormia kuin kivihiileen, joten raportoitavien tapahtumien lukumäärä nousee jatkossa huomattavasti. Tyypillisesti energialaitos käsittelee raportoitavia asioita useita päiviä kuukautta kohti. Tarpeeton tiedon syöttäminen moneen eri järjestelmään vähenee Once-järjestelmän myötä. Helsingin Energian toimitusketjussa on useita osapuolia, jotka pääsevät jatkossa käsiksi samaan tietojärjestelmään.

Ylhäällä vaaleaa teollisuuspellettiä, alhaalla mustaa pellettiä: höyrypellettiä (vasemmalla) ja paahtopellettiä.
Ylhäällä vaaleaa teollisuuspellettiä, alhaalla mustaa pellettiä: höyrypellettiä (vasemmalla) ja paahtopellettiä. Kuvaaja: Marina Galkin-Aalto

– Tämä muuttaa koko meidän polttoaineprosessin fiksumpaan suuntaan. Tähän mennessä on käsitelty kaikki polttoaineet erikseen Excelissä, kun kuormia on ollut vähemmän. Nyt on saatu määriteltyä samaan järjestelmään kaikki polttoaineet ja päästöt. Investointi oli käytännössä pakko tehdä lastimäärien lisääntyessä, Lauri Hiekkanen toteaa.

Merkittävä osa Suomen polttoainekuormista kulkee Pinjan Once-järjestelmän kautta. Tammikuussa 2014 järjestelmässä käsiteltiin noin 38 000 rekkakuormaa. Tämä tarkoittaa yli 40 % kaikesta sähkön- ja lämmöntuotantoon käytettävästä kiinteästä polttoaineesta (metsäenergia, sivutuotteet ja turve).

Lue lisää

Once® by Pinja

Lisätietoja

Petrus Taskinen
petrus.taskinen@pinja.com
+358 50 413 1447

Lauri Hiekkanen
Ryhmäpäällikkö, Helsingin Energia
+358 40 757 7985
lauri.hiekkanen@helen.fi