Monikanavaisen kaupan ja palvelun menestys syntyy ketterällä digitalisaatiolla

Viime vuosina ostaminen on siirtynyt kiihtyvällä vauhdilla verkkoon. Kaupan siirtyminen verkkoon on tapahtunut kuluttajamyynnin lisäksi myös B2B-puolella. Ostokäyttäytymisen muutos on kuitenkin vain yksi kaupan alaan kohdistuvista muutostekijöistä.

Globaali kilpailu digitaalisessa kaupassa on kovaa ja siksi oman asiakaskunnan tunteminen ja kilpailuedun löytäminen on yhä kriittisempää. Verkossa tuotteiden ja palveluiden vertailu tapahtuu sujuvasti vain klikkauksella tai kahdella, jonka myötä asiakkaat ovat tottuneet arvostamaan laadukasta tuotetietoa, helppoa saatavuutta, nopeaa toimitusta ja mutkatonta ostamista.

Digitalisaatio on yhä ratkaisevampi palveluyrityksen menestyksen tekijä. Tutkitusti (*) kasvavista yrityksistä 72 prosenttia on määrittänyt digitalisaation strategiseksi tavoitteekseen. Näistä yrityksistä useat myös vievät palvelujaan ja suunnittelevat kansainvälisen liiketoiminnan laajentamista.

Lataa opas: Varmista verkkokaupan kasvu ja kannattavuus

Palveluyrityksen arvontuotanto digitalisaation avulla sekä käyttäjälähtöinen palvelumuotoilu

Toimivan ratkaisun muodostamiseksi tarvitaan vahva ymmärrys kaupanalan toimintatapojen kompleksisuudesta ja tavoista niiden tehostamiseen. Ostamisen helppous kehitetään rikkaiden tuotetietojen ja luotettavan verkkokaupparatkaisun saumattomuuden avulla. Valitsemalla oikeat työkalut voidaan varmistaa niin kilpailuedun korkean asiakastyytyväisyyden ja työn sujuvuuden avulla.

Pinjalla on vahva kokemus kaupanalan ja palveluyritysten liiketoiminnan digitalisaatiosta. Tunnemme palveluyrityksen sielun, sillä olemme muuttaneet valikoiduilta toimialoilta perinteisiä asiakaskohtaisia ohjelmistoja koko toimialan ratkaisuiksi. 

Tutustu kaupan alan ratkaisuihimme

Valitse kumppani, joka ymmärtää kaupan alan muutoksen

Me olemme oppaasi monikanavaisen myynnin ja toimitusprosessin kehittämiseen ja asiakaskeskeiseen kasvuun. Toimimme niin digitaalisen myynnin kasvukumppanina kuin muutosjohtamisen tukena.

Kasvukumppanuus & kaupan prosessien kehitys

Monikanavaisen myynnin digitalisointi ja muutosjohtaminen

Tarjoamme ihmis- ja prosessilähtöistä kaupan alan asiantuntemusta ja kasvukumppanuutta. Autamme sinua monikanavaisen myynnin digitalisoinnissa sekä kaupan alan prosessien ja toiminnanohjauksen kehittämisessä. Panostamme jatkuvaan tukeen ja kasvukumppanuuteen.

Digitaalinen palvelukokemus

Sujuvampi ja tehokkaampi verkkokaupan palveluprosessi

Pystymme tarjoamaan parhaan kokonaisratkaisun koko kaupan tilaus-toimitusketjuun ja varmistamaan käyttöönoton sujuvuuden. Varmistamalla entistä jouhevamman työn- ja tiedon halllinnan mahdollistamme tilausmäärien kasvun sekä nopean ja luotettavan toimituksen. Autamme kehittämään myös verkkokauppasi löydettävyyttä kuin kasvua tukevaa digitaalista palvelukokemusta.

Digitaalisen kaupan ratkaisumme:

Digital Commerce ERP by Pinja

Me tunnemme kaupan arjen kompleksisuuden ja siksi kehitimme ketterämmän ja tehokkaamman toiminnanohjausjärjestelmän, joka oikeasti toimii apunasi, ei hidasteena. Digital Commerce ERP by Pinja on kehitetty yhdessä kaupan alan osaajien ja kasvuyritysten kanssa vastaamaan erityisesti verkkokaupan liiketoiminnan kasvuun ja muutoksiin. Järjestelmä on ratkaisu kokonaisuuden hahmottamisen helpottamiseen, kun kyseessä on logistiikan, kivijalan ja verkkokaupan yhteishallinta. Autamme tehostamaan niin myyntitilausten ja muun manuaalisen työn helpottamista ja automatisointia.

Tutustu Digital Commerce ERP by Pinjaan

Magento 2 -verkkokaupparatkaisut

Magento 2 -verkkokaupparatkaisun tunnemme kuin omat taskumme ja meillä on vankkaa kokemusta erityisesti haastavista Magento 2 -toimituksista. Erityinen vahvuutemme on kokemus vaativien Magento 2 -integraatioiden tekemisestä. Integraatioita toteutamme mm. toiminnanohjausjärjestelmiin, tuoteinformaation hallintajärjestelmiin, maksupäätteisiin ja maksun välittäjiin. Integraatioiden avulla Magenton käytöstä saadaan ketterämpää ja automatisoidumpaa.

Tutustu Magento 2 -verkkokaupparatkaisuumme

Akeneo PIM tuotetiedonhallinta

Me autamme tekemään tuotetietojen ylläpidosta ja julkaisusta helppoa, tehokasta ja nopeaa Akeneo PIM -ratkaisun avulla. Toteuttamamme Akeneo PIM -ratkaisun edut tulevat esiin erityisesti, kun toimitaan useassa markkinassa, myyntiä tehdään erilaisille kohderyhmille tai tuotetietoa hyödynnetään useammassa kanavassa tai usealla kielellä. Lisäksi tuomme rinnallesi kaupanalaan perehtyneet asiantuntijat sekä vuosien kokemuksemme järjestelmien käytöstä ja kehittämisestä.

Tutustu Akeneo PIM tuotetiedonhallintaratkaisuumme

Asiakkaitamme

Lataa ilmainen opas:

Alaa tukevat toimialaratkaisumme

Toteutamme parhaillaan kymmenien palveluyritysten liiketoiminnan asiakaskohtaisia digitalisaatiohankkeita ja olemme mukana luomassa uudentyyppisiä palveluja, joissa tietomassoja ja tietovirtoja hyödynnetään uusien palveluiden muodostamisessa ja kohdentamisessa.

Tuottavuusratkaisut toimisto- ja tietotyöhön

Ohjelmistokehityskumppanuus
palveluyrityksille